Suursota polttaa Eurooppaa, ja tsaari Nikolai II:n hallinto yrittää kenraalikuvernööri Seynin kourin syödä Suomen autonomiasta sen, mitä Bobrikovilta vuosikymmentä aiemmin jäi. Viimeistään nyt on jokaiselle kunnon suomalaiselle selvää, että myöntyväisyys vaatimusten edessä tuo vain uusia vaatimuksia. Että passiivinen vastarinta on hyödyksi, mutta riittämätöntä. Kenties sekin, ettei Saksan tielle ole vaihtoehtoja.
Niin, viime talven työntäessä kalpeita sormiaan kaupungin kylkiluiden lomaan me ylioppilaat kokoonnuimme päättämään siitä, mistä meitä vanhemmat eivät kyllin jyrkästi rohjenneet lausua. Oli aika hylätä haave autonomiasta toivottomana ja ryhtyä sen sijaan tavoittelemaan itsenäistä Suomen valtiota. Uskon vakaasti, että jälkipolvet tulevat näkemään ottamamme riskin arvokkaaksi ja että urhea kansamme tulee Saksasta saatavan sotilaskoulutuksen turvin osoittamaan voimansa sortajaa vastaan. Sortaja itse sen uhan jo näkee: ei ole vain yksi taikka kaksi aatteemme miestä Špalernajassa virumassa, vaan kaikki, ketkä santarmi on saanut napatuksi.
Olkaamme siis aivan vaiti siitä, minne olemme matkalla taikka keitä tapaamassa. Vaikka varuillanne, älkää turhaan olko peloissanne! Olemme puhtaalla asialla, ja Jumala kaikkivaltiudessaan meitä silloin suojaa.
A. Immula
1. p:nä helmikuuta 1916
PELIN KONSEPTI
Etappi sijoittuu kevättalveen 1916, jolloin jääkäriliikkeen suuri värväys on jo hyvän aikaa ollut käynnissä ja huhut liikkeestä ovat kiirineet laajalle. Aktivistit auttavat jääkäriksi värvättyjä miehiä rajan yli Ruotsiin ja sitä kautta Saksaan nk. etappiteitä pitkin, sillä Venäjän hallinto on estänyt suomalaisten nuorten miesten laillisen poistumisen maasta. Toiminta on laitonta ja riskialtista, ja harvalle värvätyllekään on kerrottu enempää kuin aivan välttämätön tieto matkan suunnasta ja tarkoituksesta.
Peli sijoittuu kuvitteellisen etappitalon ympäristöön Pohjanmaalla. Viidestätoista hahmosta osa on jääkäriliikkeen aktiiveja, värväreitä ja etappimiehiä ja osa värvättyjä erilaisista taustoista. Hahmojen yhteisenä tavoitteena on valmistella umpeen jäätyneen Merenkurkun ylitystä Ruotsin puolelle, kuka itse matkaan lähtijänä, kuka muonaa ja lepoa kotonaan tarjoten.